Opiskelijan tukiyksikkö

perjantai, 20. maaliskuuta 2009

Kuka hiivatti on keksinyt koristetyynyt????

Tätä olen pohtinut jo useamman kerran. KORISTETYYNYT. Tyynyt on nukkumista mukavoittava hyötyesine. EI MIKÄÄN KORISTE. Jos joku joskus tuo koristetyynyjä minun asuntoon, saa tuoja nyrkkiä. Ja paljon.

Ja tämä vihani koristetyynyjä kohtaa on vain kasvanyt nyt remontin aikana(kämppäni on siis remontissa). Majoitun nytten siskoni luona ja häenllä on ainakin 200 000kpl kolmevuotiaan lapsen kokoisia koristetyynyjä. Eihän siinä mitään muuten, mutta siskon huvilassa on 24neliötä! Vapaata lattiatilaa 5neliötä. Tässä on helppoa olla kahden aikuisen ihmeisen. No hyvällä huumorintajullahan tästä varmaan selviää. Asiaa myös helpottaa se että olen toiminut kotisimona. Kotisimo siivoaa, tiskaa, pyykkää, petaa, käy kaupassa ja on kiltisti eikä kutu kauheasti lössiä huvilalle kun sisko hankkii leipää pöytään.

Sepäs riemu tästä puutuisi jos tällä rakkahalla siskollani olisi koira! Voi juukelis, joku musti tai mansikki, joka kusis lattialle. Siinä vaiheessa etsisin pahvilaatikon ja sanomalehtiä ja rakentaisin kodin tonne kallansillan alle. Siitä sitten pilkkisin kalapuikkoja ravinnoksi ja välttäisin keltaisenlumensyöntiä.

2 viestiä:

  1. Rakas simoseni: koirat EIVÄT pissi lattioille, jos ne on vähänkään koulutettuja. Jos sulla olisi siellä koira, niin sillon se elämä vasta kivaa olisikin, kun olis joku jolle höpätellä ja jonka kanssa puuhata.

    VastaaPoista